lauantai 17. helmikuuta 2018

Carl Rogers: On Becoming a Person

Asiakaslähtöisen terapian kehittäjä Carl Rogers keräsi kokoon tärkeimmät esseensä tähän kirjaan. Minua kiinnosti eniten esseet siitä, kuinka tullaan itseksi. Rogersin katsoi, että terapian pitäisi vastata sellaisten ihmisten tarpeisiin, jotka haluavat muuttua ja kehittyä ihmisinä. Ei siis pelkästään auttaa mielenterveysongelmaisia vaan myös perusterveitä. Rogersin metodi on hyväksyntä. Kun terapeutti hyväksyy asiakkaan, myös ennen pitkää asiakas hyväksyy itsentä ja sitten hyväksyy muut ihmiset. No entä, jos Hitler olisi käynyt terapeutilla? Tietenkin Hitler ei olisi ollut se Hitler, jonka teot tunnemme ruumiskasoina.

Rogers kuvaa, kuinka kaikki kasvua tukevat ihmissuhteet muistuttavat terapeutti-asiakas suhdetta. Hän muistuttaa myös kuuntelemisen tärkeydestä. Hän loi säännön. Ennen kuin saan puhua, minun on toistettava toisen ihmisen sanoma, ja hänen on hyväksyttävä referaattini ennen kuin saan sanoa oman ajatukseni. Tämä estää toistensa ohi puhumisen. Minusta tämä sääntö on nerokas ja hyväksynnän ajatus kutkuttaa mieltäni. Olen liian tuomitseva. Kirja toi elämääni uusia tapoja olla ja auttoi osaltaan minua tulemasta itsekseni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti