Nietzsche: Tragedian synty musiikin hengestä

Preussissa syntynyt kreikkalainen Friedrich Nietzsche kirjoitti tämän kirjan väitöskirjakseen. Kuinka monen väitöskirjaa ihmiset lukevat 150 vuotta myöhemmin? Todellinen poikkeusyksilö ja voisiko sanoa jopa yli-ihminen. Tragedia syntyi Apollonin ja Dionysos jumalien taistelussa. Satyyrien kuoro loi epärealismistisen tilanteen, jolloin näyttelijät vaikuttivat aidoimmilta. Katsoja sai esityksestä enemmän irti kuin naturalismin myrkyttämistä 1800-luvun lopun saksalaisromaaneista.

Kreikkalainen pessimismi ja kylmä järkevyys innoittivat vielä tässä vaiheessa Schopenhauerin vaikutuksen alaisena olevaa Nietzscheä. Hän puhuu Wagnerille, että musiikki on tahdon kieli. Hän kohdistaa kanuunat kohti optimistis-teoreettista Sokratesta, joka on aikamme esikuva. Hän luuli, että ihminen voi oppia totuuden ja väärintekijät tekevät väärin, koska he eivät tiedä totuutta. Nietzsche viittaa Kantiin, tämähän on mahdotonta. Nietzsche ennustaa, että Wotan lentelee Saksankansan yllä ja tulee vapauttamaan Dionysos voimat vapaaksi. Oliko tämä ensimmäinen ennustus Hitlerin tulosta?

Mika Waltari: Ihmiskunnan viholliset

Waltarin viimeinen alkaa arkkityyppisen sankarin tarinalla. Äiti kuolee synnytyksessä, isä ei huolehdi pojasta ja 15-vuotiaana hän vangitsee leijonan, palaa kaupunkiin sankarina. Tämä kahdessakymmenessä sivussa on melkoinen ilotulitus. Waltarin kynä maalailee todella komeita maalauksia, veri lentää ja suolet roiskuu. Minä kertoja tuo sanakrin lähelle lukijaa. Minutus on häikäilemätön, mutta sisäänpäinkääntynyt. Ilmankos pidän Waltarista ja Päätalosta.

Waltari kirjoittaa omasta ongelmastaan. Uskonko Häneen? Kiintoisaa oli huomata, kuinka filosofit Seneca ja Tyanan Apollonius kuvattiin tekopyhinä roistoina. Waltari itse opiskeli filosofiaa. Tästä päättelen, että hän kantoi kaunaa filosofialle, joka houkutteli hänet pois Jumalan luota. Kun oppii jotakin, se on mahdoton poisoppia. Hauskoja hahmoja olivat myös Nero ja Tigellinus. Väärinymmärretty taiteilijakeisari ja hänen verihurttansa. Nero viimeiset sanat olivat paljonpuhuvia. Minkä taiteilijan maailma minussa menettikään!

Todella hyvän taustatutkimuksen teki Waltari ja vaikka lukunopeus oli hitaahko niin odotin aina, koska pääsen lukemaan töistä lähtiessäni. Ennen arvostin Johannes Angelosta enemmän, mutta tämä taisi nousta lempiwaltariksi.

Gustave Le Bon: Joukkosielu

Freudin aikalainen Le Bon oli melkoinen kyynikko. Siis suorastaan minun sukulaissielu. Hän tutki kansojen ja joukkojen psykologiaa. Jokaisella kansalla on sielu, joka ilmenee kansan historiassa, instituutioissa ja tavoissa. Hän huomauttaa jo tuolloin olleesta latinalalaisten kansojen talousongelmista. Kuohuttavinta oli hänen huomio eri rotujen hierarkiasta. Alkuperäiskansat, alhaiset(neekerit), keskinverrot(kiinalaiset, arabit) ja ylhäiset (valkoiset, intialaiset). Rotujen sisällä on samanlainen hierarkia. Eri rotujen erot syntyvät yläluokan eroista. Eli tavallinen valkoinen ja tavallinen neekeri ovat samanlaisia,  mutta yläluokan uutta luovat yksilöt tekevät erot eri rotujen suorituskyvyssä.

Hiukan kevyempää oli hänen huomionsa joukkojen psykologiasta. Joukko ei kaipaa logiikkaa tai todisteita. Joukko toimii tunteilla. Huomiot tehtiin ennen totalitarismin nousua. Voisiko demokratian toimintaa parantaa vähentämällä äänestäjien määrää? Voi voi, ryhmä on ryhmä, vaikka voissa paistais.

Carl Rogers: On Becoming a Person

Asiakaslähtöisen terapian kehittäjä Carl Rogers keräsi kokoon tärkeimmät esseensä tähän kirjaan. Minua kiinnosti eniten esseet siitä, kuinka tullaan itseksi. Rogersin katsoi, että terapian pitäisi vastata sellaisten ihmisten tarpeisiin, jotka haluavat muuttua ja kehittyä ihmisinä. Ei siis pelkästään auttaa mielenterveysongelmaisia vaan myös perusterveitä. Rogersin metodi on hyväksyntä. Kun terapeutti hyväksyy asiakkaan, myös ennen pitkää asiakas hyväksyy itsentä ja sitten hyväksyy muut ihmiset. No entä, jos Hitler olisi käynyt terapeutilla? Tietenkin Hitler ei olisi ollut se Hitler, jonka teot tunnemme ruumiskasoina.

Rogers kuvaa, kuinka kaikki kasvua tukevat ihmissuhteet muistuttavat terapeutti-asiakas suhdetta. Hän muistuttaa myös kuuntelemisen tärkeydestä. Hän loi säännön. Ennen kuin saan puhua, minun on toistettava toisen ihmisen sanoma, ja hänen on hyväksyttävä referaattini ennen kuin saan sanoa oman ajatukseni. Tämä estää toistensa ohi puhumisen. Minusta tämä sääntö on nerokas ja hyväksynnän ajatus kutkuttaa mieltäni. Olen liian tuomitseva. Kirja toi elämääni uusia tapoja olla ja auttoi osaltaan minua tulemasta itsekseni.

Mark Twain: Tom Sawyerin seikkailut

Koulupoikalukemiston klassikko jaksaa viihdyttää vanhaakin setää. Tom Sawyer on melkoinen veijari. Pitää täti Pollya pilkkanaan, keppostelee, löytää aarteen ja pelastaa tytön. Hänen vastapainona on Huck Finn, sivistymätön katupoika. Sid, tädin poika, on taas klassinen rotta, joka lavertelee äidille. Mielenkiintoisia hahmoja, huikeita naisten hysterian kuvauksia ja ironisia elämänviisauksia. Mielestäni Tom on hyvä esimerkki pojille ja varmaan sen takia tätä kirjaa on luettu yli 100 vuotta. 

Eräs Ylen toimittaja vertasi Huonemiehen pojan Kalle Päätalo Tom Sawyeriin. Parempi olisi verrata Huck Finniin. Tom on koko kylän sankari, mutta Huckia vierastetaan, aivan kuten  Kallea. Kieli on yksinkertaista ja tarinassa ei ole turhia henkilöitä. Kirjan lyhkäisyys antaa tekosyyn sille, ettei, länsimaiselle kirjallisuudelle tyypilliseen tapaan, päästä syvälle henkilöiden pään sisään. Pidin kirjasta niin paljon, että jätin päivällisen välistä rientäesäni iltamenoihin.

Aristoteles: Tulkinnasta, Kategoriat, 1. Analytiikka ja 2. Analytiikka

Päätellen lempikirjailijoistani (Dostojevski, Päätalo) ja -ajattelijoistani(Nietzsche, Jung), olen irrationaalinen. En siis ole kovin looginen. Päätinkin oppia loogista ajattelukykyä. Alan kovimpia jermuja on Aristoteles. Eräänä päivänä, hän tuli kotiin ja sanoi vaimolle:" Keksinpä tänään logiikan". Kyllä tunnen itseni luuseriksi. No, hän aluksi luo kategoriat eli luokittelujärjestelmät. Jotkut asiat yhtä ja toiset toista. Täytyy siis miettiä, mikä on erottava periaate. Syllogismi on deduktiivinen prosessi. Klassikkoesimerkki päättelystä. Sokrates on ihminen. Ihminen on kuolevainen. Sokrates on kuolevainen.

Analyytikoissa käydään läpi logiikan perusteet. Jos A kuuluu B ja B kuuluu C, tällöin A kuuluu C. Tässä perustapaus. Negaatio, mahdollinen mutkistavat hieman tilannetta. Samoin universaaalisuus ja partikulaarisuus. Kaikki syllogismit lähtevät premisseistä eli lähtöoletuksista. Mitä vähemmän ja mitä varmemmat premissit, sitä lujempi syllogismi. Loppuosa enteilee jo retoriikan opetusta. Huomio kiinnittyy siihen, miten voittaa argumentti. Opin todella itsestäni enemmän kuin logiikasta. Loogisuus ei ole vahva pirtani. Toisaalta lukukokemus oli erittäin haastava ja tunsin kiinnittyväni länsimäisen sivilisaation ytimeen. Ainakin Aristotelesta pystyy lukemaan toisin kuin Hegeliä.

Peterson: 12 Rules for life

Youtube-sensaatio psykologian professori Jordan B Peterson on kirjoittanut ohjekirjan erityisesti nuorille miehille. Jokaisessa kappaleesssa Peterson kertoo säännön tieteellisen, psykologisen, filosofisen ja henkilökohtaisen näkökulman. Oleta, että keskustelukumppanisi tietää jotain, mitä sinä et tiedä on sääntö, jota itsekin olen alkanut käyttää. Kirjoitustyyli on jutusteleva, johon sadat tuhannet ovat ihastuneet Youtubessa.

Seuraavassa olen koonnut kaikista iskevimpiä mietelmiä. Merkitys on tärkeämpää kuin onnellisuus. Vain tavoitteita kohti tavoittelu tuottaa positiivisiä tunteita. Huomaa, ettei saavutus ole pääasia vaan liikkuminen kohti tavoitetta. Hummereilla on samanlainen neurologinen rakenne masennuksen syntymisessä. Se on sosiaalisen hierarkian mittari. Luuserit saavat serotoniinivajeen ja muuttuvat huonoryhtisiksi. Pelon voittaa kohtaamalla se vapaaehtoisesti. Älä valehtele, muuten sinä päädyt Gulagiin. Ota kärsimyksen taakka ja kanna se kunnialla. Aloita siivoamalla huoneesi ja tee huoneestasi kaunis.

Mietelmät olen kuullut moneen kertaan hänen luennoiltaan ja kirjan promootiokiertueelta. Peterson lainaa usein Nietzscheä, Dostojevskia ja Jungia. Olen syventynyt näihin suuriin ajattelijoihin juuri Petersonin pitämän kirjalistan takia. Hän on suuri opettaja, mutta onko hän suuri ajattelija. En pidä häntä omalaatuisena ajattelijana, täten ei olekaan yllättävää, että hän noussut aikamme ensimmäisen rivin julkiseksi älyköksi. Kirjan luin nopeasti ja innolla. Hänen ensiteos Maps of Meaning vaikuttaa vielä liian jykevältä, mutta odotan innolla uutta tuotantoa.

Stendhal: Punainen ja musta

Mikä on oikea määrä kunnianhimoa? Mitkä ovat oikeat tunteeni? Näitä kysymyksiä käsitteli Stendhal, joka eli 1800-luvun vaihteessa Ranskassa. Hänellä oli elinaikanaan vain muutamia satoja lukijoita, mutta jälkeen päin hänen magnum opus ymmärrettiin psykologisen romaanin edelläkävijäksi. Kirjan sankari on köyhistä lähtökohdista ponnistava ujo nuori mies Julien Sorel. Pappi opettaa hänelle raamattua ja pian Julien osaa raamatun latinaksi ulkoa. Hän pääsekin pormestarin kotiopettajaksi. Tästä tyttöjen huomiota jo nauttineen nuorukaisen tutustuminen kohtalokkaisiin naisiin alkaa.

Pidin kirjasta kovin. Päähenkilöiden tunne-elämä heitteli voimakkasti ja en aina ollut varma, mitä he oikeasti tuntevat. Siinäpä on kirjan röyhkein kysymys. Tietääkö ihminen,  mitä hän oikeasti tuntee? Milloin sankarit pelasivat peliä ja milloin eivät? Julien epäluuloisuus muita kohtaan antaa ymmärtää, että hän itseään kohtaan epäluuloinen. Hän ei totisesti tiedä omia tunteitaan. Nuoruuden nöyryytykset tuotti katkeran mielen ja hän halveksi parempiosaisia. Tietenki hän halusi itse tulla parempiosaiseksi. Olisiko tässä kytkös itseinhoon? Jos inhoan pankkiireja ja tulen pankkiiriksi, on se osoitus itseinhon projisoinnista toisiin.

Lopun juoniratkaisu oli erinomainen ja naishenkilöt loivat toistensa suhteen jänniitteen. Jungilaisttain voisi sanoa heidän olleen Julien animoita. Mitä sitten on punainen ja musta? Musta on papin kaavun väri. Olisiko punainen rakkauden väri? Hämmästyin, kun Julien päätti lähteä rahan takia papiksi. Selitys oli se, että seurakuntalaiset maksoivat papin palveluksista runsaskätiseksi. Lisäksi kirkkoherralla oli laillistakin valtaa. Kirja herätti halun lukea lisää Stendhalhia.

Freud: Johdanto psykoanalytiikkaan

Psykoanalyyttisen koulukunnan johtohahmo Sigmund Freud piti vuosina 1916-1917 luentosarjan Wienin yliopistossa. Luennot jakaantuivat kolmeen osaan: virheellisiin toimimintoihin, unien tulkintaan ja neurooseihin. Virheelliset toiminnat ovat paremmin tunnetut käsitteellä freudilainen lipsahdus. Freudin esimerkki lipsahduksesta on kokouksen puheenjohtaja, joka aloittaa kokouksen sanomalla: Julistan kokouksen päättyneeksi. Puheenjohtajan alitajunta sanoi, että haluaisin kokouksen jo päättyvän ennen alkamistaan eli ettei kokousta lainkaan pidettäisi. Väitän tietoisuuden "freudilaisista" olevan niin korkealla tasolla, että egomme voi hallita sanallista viestintäämme, täten lipsahduksia tapahtuu vain harvoin nykypäivänä.

Luentojen toinen osa keskittyy unien tulkintaan. Freudin läpimurtoteos oli Unien tulkinta, joten luentosarjan osalta Freudin lisäarvo on eräs mielenkiintoinen uni. Unen näki naimisissa oleva nainen. Hän kiirehti ostamaan liput teatteriin miehensä kanssa. Paikalle tuli naisen ystävätär uuden sulhasensa kanssa. Teatteri oli puolityhjä. Nainen harmitteli, miksi hätäilin lippujen oston kanssa. Nainen kertoi, että hän on ollut 10 vuotta naimisissa ja ystävätär on samanikäinen. Tulkinta on tietysti, että nainen harmittelee, miksi hän kiirehti naimisiin. Hänkin olisi voinut odottaa 10 vuotta ja löytää sulhasen. Minusta tulkinta on pätevä ja oivallus unien yhteydestä alitajuntaan pitää paikkansa. Toisaalta miksi sitten psykoanalyyttisen terapian hoitoteho on olematon ja vain kognitiivisella terapialla saadaan aikaan muutoksia potilaan psyykeessä. Tätä en osaa ratkaista.

Neuroosiosuus toi mieleen Woody Allenin tai venäläisen näyttelijän Andrei Mjagkovin. Jungin huomaama introversio syntyy Freudin mukaan, kun seksuaalista tyydytystä ei ole saatavilla. Kun todellisuus ei vastaa haluja, ihminen kääntyy fantasian puoleen. Tajunnan räjäyttävää oli myös Freudin puhe Oidipus-kompleksista. Oidipus on Sofokleen taru, jossa oraakkeli ennustaa Oidioukselle, hänen tappavan isänsä ja naivan äitinsä. Niinpä hän pakenee kotikaupungistaan kaupunkiin, jossa hänen oikeat vanhempansa asuvat. Kuinka ollakaan, hän tappaa isänsä ja nai äitinsä. Tajuttuaan rikoksensa, hän puhkaisee silmänsä. Freud sanoi, että jokainen neurootikko on joko Oidipus tai Hamlet. Kiinostavaa oli lukea perheen psykopatologioista. Isät rakastavat eniten tyttäriään ja äidit eniten poikiaan. Pojat ovat katkeria isälleen ja tyttäret äidilleen, koska he ovat kilpailijoita.

Freudilaisuus ei voi olla totta, koska se rikkoo koeteltavuuden periaatetta. Jos potilas tai arvostilija ilmaisee erimielisyyttä, Freud sanoo sen olevan vastarintaa, jolloin ego yrittää vaimentaa alitajunnan äänen. Freud on myös Jungia kohtaan tarpeettoman ankara. Freud sanoi, Jungin jätettyä Freudin, hänen  haluavan tulla profeetaksi. Freudin kunnia on kuitenkin siinä, että hän tunnisti alitajunnan merkityksen ja hän toi darwinismin psykologiaan.