Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Eurooppa oli hämmentyneessä tilassa. Miten on mahdollista, että sivistyneet kristityt hyökkäsivät verenmaku suussaan toistensa kimppuun? Looginen johtopäätös tästä oli, että emme voi olla kristittyjä, siksi meidän täytyy löytää joku toinen uskomusjärjestelmä. Hermann Hesse sai lapsena vanhemmiltaan tietoja idän uskonnoista. Hänen vanhemmat olivat lähetystyössä Intiassa. Hesse esitteli Euroopalle Siddhartan kautta buddhalaisuuden.
Kirjassa näkyy Jungin arkkityyppisen ajattelun vaikutus. Siddhartan olennaisin kysymys on: kuka olen? Siddhartha on kuninkaan poika ja heidän uskonnossa rituaaleilla on tärkeä rooli. Oppineet eivät kuitenkaan tiedä mitään ja sekös turhauttaa Siddhartaa. Hän jättää isänsä ja äitinsä, ja lähtee kulkurimunkkien joukkoon. Kuten arvata saattaa, ei munkitkaan tarjoa valaistusta. Samaan aikaan Intiassa leviää Gautama Buddhan opetus. Mikään opetus ei riitä Siddhartalle...
Lyhyt kirjanen oli mukava lukea arkkityyppisen tarinan ja löysin vastakaikua omille pyrinnöille. Minäkään en tiedä, kuka olen. Olenko henkinen vai maallinen henkilö? Luulen olevani henkinen ihminen, joten minun pitäisi tutustua maalliseen elämään. Kunhan elämällä olisi joku merkitys. Materialismi on pinnallista, mutta siinä on sentään joku arvo. Hessen ajatus on molempien maailmojen tunteminen eli eräänlainen synteesi. Hesse siirtyi lempikirjaijoideni joukkoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti